Kevättä ja valoa kohti!

Kevättä ja valoa kohti!

Vuoden ensimmäinen Peikonlehti on julkaistu!

Aiheena siemenkylvöt saavat jatkoa. Kasvitieteilijä Visa Lipponen kertoo vihreistä sormista ruukussa ja Suomeen Isosta Britanniasta muuttanut puutarhuri Adrian Evans kertoo, kuinka trooppisia kasveja keksittiin  kasvattaa kodeissa. Henkilögalleriassa haastatellaan vuoden huonekasviharrastaja Noora Liljastoa, kasviharrastaja Jani Seppälää, taidemaalari Pia Feinikiä ja tv:stä tuttua puutarhuri Eva Wuitea. Yhteistyökumppaneista esitellään Joensuulainen kukkakauppa Leinikki ja verkkokauppa Kasvitar. Mukana on myös kattava bokashi tietopaketti, potager,  kissamainen kasvikolmikko, diy palstalla kanaverkkodama.
Vanhempi konstaapeli Härkönen kertoo, onko syytä huolestua, jos kasvivalot herättävät virkavallan huomion.  

 Huomena, 1.3. klo 18 on Huonekasviseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous. Ensimmäistä kertaa verkossa. Jäsenet ovatkin saaneet kokouskutsussa kokouksen osallistumislinkin.

Mikäli tulee jotain kysyttävää kokoukseen osallistumisesta tai valtakirjoista, kysymyksiä voi lattaa Huonekasviseuran sähköpostiin.                    Viesteihin vastataan ainakin 1.3. klo 17 saakka.

 

Noora Liljasto - Yucca talvehtii
Noora Liljasto - Yucca talvehtii

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.