Helmikuu on aloeiden!
Aloet (Aloë) kuuluu mehikasvien heinäpuukasvien (Xanthorrhoeaceae) heimoon. Sukuun kuuluu yli kolmesataa lajia, jotka kasvavat Afrikan kuivilla alueilla luonnonvaraisina.
Joissain vanhemmissa luokitusjärjestelmissä aloet usein luokiteltiin omaksi soihtukasvien (Asphodelaceae) heimokseen.
Maineikkain aloe on aloe vera eli lääkeaaloe.
Aloet ovat kasvutavaltaan usein pensasmaisia lehtiruusukeita. Lehdet ovat pinnalta meheviä ja vahamaisia, reunoilta piikkihampaisia.
Eri lajien piikikkyys vaihtelee paljon.
Kukkavarsi on pitkä ja terttumaisen kukinnon yksittäinen kukka on pieni kellomainen keltainen, oranssi tai punainen.
Aloeita on viljelty useita vuosisatoja ravinto-, kosmetiikka- ja lääkekäyttöön sekä koristeeksi. Niistä saadaan myös köysiin ja kankaisiin sopivaa kuitua.
Rohto-aloe (Aloë arborescens)
Peikonlehdessä 2/20 Kasviharrastaja Kirsti Nurminen kirjoitti aiheesta.
Sana ”aloe” tulee arabiasta ja merkitsee ”kiiltävää” tai
”karvasta”.
Rohto-aloe on saanut nimensä sen parantavista
ominaisuuksistaan.
Käyttö haavoihin ja erityisesti palo- ja hiertymävammoihin:
Leikkaa terävällä veitsellä lehdestä pala.
Hiero kasvinestettä haavalle ja suojaa puhtaalla siteellä tai laastarilla.
Perheemme käyttää halkaistua lehdenpätkää suoraan palovammakohtaan ihoteipillä
suojattuna.
Omien kokemustemme mukaan se estää rakkulan synnyn ja parantaa haavan nopeammin.
Muiden mehikasvien tavoin rohto-aloe on helppohoitoinen ja
kestävä huonekasvi.
Rohto-aloe viihtyy valoisassa paikassa, auringonpaiste voi aiheuttaa kuitenkin lehtiin mustia läikkiä.
Kasvia kastellaan niukasti sekä kesällä että talvella. Rohto-aloe on kotoisin eteläisen Afrikan kuivilta seuduilta.
Nyt on aika kylvää siemeniä!
Siementen kanssa käy usein niin, että tulee kylvettyä enemmän kuin kotitarpeiksi. Taimien koulimisen aikaan tulee sitten pula taimiruukuista.
